Nyt on hetkeksi pahimmat kiireet selätetty. Tai no, ensi viikko vielä on töitä ja kesäopiskelut päälle. Sitten satunnaisia töitä mutta kesäkuun ajan säännöllisiä opintoja.
Arki ja oleminen on tuntunut viimeiset viikot aika raskailta. Tai no, jos nyt ihan totta puhutaan ja ei kaunistella... On ollut kyllä raskaampaa kuin aikoihin. On tuntunut että kun yhdessä asiassa lipsuu niin muut asiat lipsuvat perässä. En ole koskaan ollut kovin hyvä aikatauluttamisessa ja tykkäisin että elämässä olisi spontaaniutta ja nyt kiireinen arki on tuonut eteen myös ne uuvuttavat ja väsyttävät puolet. Sen arjen tylsyyden.
Minun arkeni on minun lasteni lapsuus - tiedän, tiedän. Niillä korteilla mennään mitä on jaettu - tiedän, tiedän. Onnellisuus on myös oma valinta - sen vasta tiedänkin, koska sitä lausetta on tullut hoettua viimeiset vuodet. Tapahtuu asioita joihin ei voi vaikuttaa. Se miten niihin suhtautuu, siihen voi vaikuttaa. Joten onnellisuus on myös oma valinta.
Ei mulla enää tuollainen olo ole. Mutta on ollut. Joskus tuntuu että mua pelottaa sen olon palaaminen ja siksi en halua pysähtyä ajattelemaan sitä omaa väsymystä. Myöntää että kyllähän tämä väsyttää. Ja vituttaa. Hoitaa koko pakka yksin. Miettiä raha-asioita ja tasapainotella sen välillä kuinka paljon on lasten kanssa lomalla, kuinka paljon töissä. Miettiä mitä töitä edes voisi ottaa vastaan kun muualle ei voi muuttaa kesäksi töiden perässä ja työajan pitää olla järkevä hoitokuvioiden takia. Miettiä miten paljon voi pyytää apua läheisiltä arjessa ettei tule muiden arkeen taakaksi. Etenkin nyt kun lasten kanssa on ollut raskaampaa - tuntuu että koko sisaruussuhde on jatkuvaa tappelua ja taistelua elintilasta ja minä siinä päällä karjumassa oman elintilani perään. Etenkin kun isompi oireili koko isänsä kuolinviikon ja arki tuntui hetken pelkiltä sydänsuruilta ja selviämiseltä.
Paitsi no, oma valintahan sekin tietysti on ettei ole ottanut tähän ketään sitä arkea jakamaan. On päättänyt ettei pysty ottamaan edes niitä fiksuja vaihtoehtoja tähän, ei ennenkuin on tajunnut kuka on ja mitä haluaa. Pienin askelin olen myös tajunnut että kyllä menneisyyden huonot parisuhteet ovat vaikuttaneet siihen mitä kaikkea pelkää parisuhteissa ja miksi pelkää sitoutua. Miksi sitoutumisen ajatuskin ahdistaa. Mutta ongelma on myös se että on vaikea myöntää että on valinnut väärin ja koska kulissienhan on aina pysyttävä pystyssä (oli takana mitä vain), jotta olisi yhteiskuntaan sopiva ja soveltuva ja hyväksytty.
Olenkin ajatellut näinä viikkoina paljon hyväksymistä. Olen tullut siihen tulokseen että niin kauan kun liian usein peiliin katsoessa en näe mitään hyväksymisen arvoista, on mahdotonta uskoa että joku toinen todella hyväksyisi - myös niinä huonoina hetkinä. Uskon kyllä että minusta pidetään ja onhan minulla elämässäni ihan mielettömiä ihmisiä mutta pohjalla on ajatus siitä että vain kauniina ja hauskana ja iloisena ja mukavana voisi olla hyväksytty. Että miten voisi olla hyväksytty jos kulkee ympäriinsä änkyttämässä omaa nimeään, miten voisi olla hyväksytty ylipainoisena, miten voisi olla hyväksytty surullisena, miten voisi olla hyväksytty jos tekisi mieli vain kiukutella kaikille ja sanoa että on väsynyt ja tekisi mieli vain lähteä kahdeksi viikoksi arkea pakoon?
Tärkeää olisi hyväksyä juuri se, että joskus kaikkia väsyttää ja myös minua saa väsyttää ja myös minä saan olla väsynyt - eikä se tarkoita sitä etten rakastaisi tätä kaikkea mitä minulla on. Eikä se tarkoita sitä että minua ei voisi rakastaa sen takia etten ole iloinen ja täydellinen. Koska enhän minä ajattele kenestäkään yhtään sen vähemmän, jos he änkyttävät, jos he ovat ylipainoisia, jos he ovat surullisia, jos he haluaisivat lähteä arkeaan karkuun. Pitäisi opetella katsomaan itseään ja kohtelemaan itseään kuin parasta ystäväänsä. Oman mieleni ja oman vartaloni kanssa minä tulen lopun ikäni elämään.
Nyt on otettu ensimmäinen askel makeanhimon vähentämisessä ja toisaalta satunnaisenkin herkuttelun syyllisyyden vähentämisessä: pidän ruokailun aivan erillään mistään lukemisesta tai tekemisestä. Lempipuuhaanihan olisi lukea hyvää kirjaa, juoda kupillinen teetä ja nauttia vaikka suklaapala (tai kaksi tai viisi tai kymmenen). Alussa uskon että on tärkeää pitää tiukempaa linjaa, sen jälkeen uskon että satunnainen karkkipussi hyvän kirjan kanssa ei ole huono asia - vaan päinvastoin. Ettei mene oleminen äärimmäisyydeksi toisessakaan suunnassa.
Että olisi hyvä ja tasapainoinen olla.
